Pajuniemen sikanauta jauheliha 400g
Puolikas keräkaali
Punasipuli 4kpl
Varsiselleri 5 vartta
Valkosipuli 4 kynttä
Herneenversoja
Taco mausteseos (Santa Maria organic taco spice mix )
Ruususuolaa
Tamari soya sauce
Omenamehu
Suikaloi kaali, sellerit, valkosipuli ja laita 3 litran kattilaan jossa
on hieman öljyä ja pari desiä vettä sekä 2 dl omenamehua. Höyrytä
kannen alla pehmeäksi. Paista pannulla voissa pilkottu sipuli ja
jauheliha. Lisää mausteseos. Kaada jauhelihaseos kattilaan ja sekoita.
Lisää suola ja sekoita.
Katri laittoi lisäksi jugurttikastikkeen Lindahals turkkilaisesta luomujugurtista ja Lebensbaum
dippiyrttiseoksesta joka sisältää kevätsipulia, persiljaa, tilliä ja sipulia.
Koristeltiin lopuksi herneenversoilla.
3-4 siivua savustettua siankylkeä
1-2 rkl oliiviöljyä
2-3 porkkanaa
1 purjo
2 dl herneitä
1 kukkakaali yms. kasviksia (tai pussi Lidl:n luomu keittovihanneksia)
1 dl kuivattua tai pakastettua nokkosta
4-5 valkosipulin kynttä
0,5 l. tomaattimehua
1 l. vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl ruususuolaa
Kuivattua ruohosipulia tai metsälaukkaa
Mustia kivellisiä oliiveja öljyssä
Sulattele siansivuista rasvat irti kasarissa kohtalaisella lämmöllä.
Nosta kuivat siansivurippeet rasvasta pois ja lorauta oliiviöljy kasariin. Laita rasvaan kuullottumaan kasvikset ja murustele nokkonen joukkoon, lisää viimeisenä valkosipuli. Murenna kasvisliemikuutio kasariin ja mausta kasvikset suolalla ja kuivatulla sipulilla. Kaada tomaattimehu ja vesi kasariin ja kypsennä keittoa kunnes kasvikset ovat sopivia (n. 15-20 min. paitsi jos teet keiton pakastevihanneksista, silloin keitto on valmista n.5 minuutissa) Lisää mustia oliiveja viimeiseksi ennen tarjoilua.
Pst. Minestroneen kuuluu pasta, mutta sen voi keittää erikseen ja lisätä vaikka vasta lautasella, jos mieli tekee.
Monissa ohjeissa siansivu tai pekoni jätetään keittoon tai lisätään myöhemmässä vaiheessa, minun reseptissäni siitä irrotetaan vain maku, mutta kukin tekee oman makunsa mukaan. Eiks joo! =)
Sulata liha jääkaapissa vähintään yön yli, mielummin vaikka pari päivää. Ota liha huoneenlämpöön 2-3 tuntia ennen valmistusta. Kypsäksi liha tulee 170 asteessa ja n. 3 tunnissa , mutta pidä huolta ettei pääse kuivumaan ja lisää nestettä tarvittaessa.
Vinkki… Aloita lihapadan kypsytys laittamalla se 300 asteiseen uuniin,10-15 minuutiksi koska se muodostaa kalvon lihan pintaan ja laske lämpö tämän jälkeen 170. asteeseen.
1. Paloittele liha n. 2-4 cm kuutioiksi.
2. Ruskista kookosöljyssä lihan pinta erissä kuumalla pannulla,
nosta uunivuokaan odottamaan.
3. Lisää paloitellut fenkoli, sipuli, valkosipuli ja purkillinen kuorittuja
tomaatteja vuokaan.
4. Lämmitä mausteseos kokonaisten tomaatien kanssa ennen kuin
lisäät sen lihaan.
5. Mausteet: Estragon, Bohnenkraut, persilja,Inkivääri, Kirveli sekä
Yrttitarhasekoitus (jossa on purjoa,sipulia,sellerinlehteä,persiljaa,tilliä,ruohosipulia,kirveliä ja liperiä)
Lisää kaikkia mausteita noin 1 rkl
ja tietysti suolaa sopivasti koska sitä voi lisätä lautasellakin.
Lisää myös omenaa paloina vuokaan. Sitruunan palat sopii myös.
6. 1/2 litraa vettä ja yksi kasvisliemikuutio.
7.Lohko kaali ja höyrytä lisukkeeksi lihalle.
8.Tee jälkiruoka hedelmistä ja marjoista.
Peura sai sulaa jääkaapissa keskiviikosta - lauantaihin ja oli huoneen lämmössä 3-4 tuntia ennenkuin aloitin sen käsittelyn, eli peurasta täytyy saada mahdollisimman tarkkaan kaikki rasva pois (varsinkin jos on ajamalla metsästetty). Eli rasva pois ja liha kuutioiksi. Ja lihat sekoittelin paistaessa itsetekemällä puisella lastalla.
Itse laitoin kyseisiä mausteita vain n. 1tl:n jokaista ja ainakin meille oli ihan riittävästi, valkosipulia laitoin 3-4 kynttä, 2 sipulia, 2 omenaa paloina,1 sitruuna ilman kuorta ja paloina. Suolana Himalajan Kristallisuolaa n.1-1½ tl.
Uunissa komeus sai muhia n. 3 tuntia ja tilkan kuumaa vettä lisäsin 2 tunnin jälkeen
n. 3dl keitettyä quinoaa
2 keltasipulia
1 porkkana
2-3 sellerin vartta
1 omena
1paprika
Pilko paprika, omena ja sellerin varret. Leikkaa sipuli puolikuiksi.
Tee porkkanasta kuorimaveitsellä ohuita suikaleita tai lastuja.
Sekoita vihannekset keitetyn suolalla maustetun quinoan joukkoon.
Kastike:
Oliiviöljyä 2 dl
siiderietikkaa 2-3 rkl.
½ tl chiliä
2 valkosipulin kynttä
1 tl Dijon-tyyppistä sinappia (Ikea)
2 rkl puutarha yrtit sekoitusta
(sis. kuivattua sipulia, porkkanaa, valkosipulia, lehtiselleriä,kirveliä, lipstikkaa, persiljaa,
tilliä persiljaa)
Silppua valkosipuli hienoksi massaksi sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään ja kaada quinoa-salaatin päälle.
Tarjoa sinällään tai lisäkkeenä.
Keitettyä vettä
Eden tomaattikasvismehua
Ripaus ruususuolaa
ripaus chiliä
lusikallinen hamppu proteiinia
hyppysellinen rouhittua mustaapippuria
Tämän keiton vaikeusaste saattaa kyllä alittaa kaikki kokkaustaidon kriteerit!
Hiukan ehkä jopa saattaa hävettää näin monimutkaisen reseptin tänne kirjoittaminen…
Eli kiehauta vesi, (esim. vedenkeittimellä!)
Kaada teekuppiin n. 1 dl tomaattikasvismehua
ropsauta mehun joukkoon mausteet ja hamppu proteiini, sekoita ja kaada kuppiin lisäksi n.1 dl kuumaa vettä.
Nauti istuskellen tai seisoskellen kunhan nautiskelet!
Tällä keitoksella saapi nopsasti mukavan lämpimän tunteen koleanakin päivänä,
ja wanna-be-luolagorillakin tykkää.
100g Lidl pakaste pinaattia
8 dl lähdevettä
1tl puutarhan yrtit maustesekoitusta
1 natur compagnie kasvisliemi kuutio
ripaus chiliä
ripaus ruususuolaa
2 dl kermaa
Lämmitä vesi kiehuvaksi, lisää pinaatti ja mausteet,
väännä liedestä lämpö pienemmälle ja anna porista hetkisen,
Lidl:in pinaatti on kokonaista eli keitosta tulee tasaisempaa, kun surrauttaa sen sauvasekoittimella hienommaksi. Lisää kerma ja lämmitä lähelle kiehumapistettä.
Keitto on ohutta ja se ken haluaa voi sen suurustaa parhaaksi katsomallaan tavalla.
Tämän keiton voi vaikka kaataa termariin ja juoda ulkona kuusen katveessa kevät auringosta nautiskellen.
Pala valkokaalia
1 fenkoli
3 pientä sipulia
4 sellerin vartta
1 kevyesti höyrytetty parsakaali
4 pientä tomaattia
puolikas kurkku
2 rkl Puutarhan yrtit maustesekoitusta (Lebensbaum)
1 tl Ruususuolaa
1dl Kookosmaitoa (Worldfoods)
2 tl Currya (Lebensbaum)
1 tl Viinietikkaa (Biona)
2 rkl Tamaria (Clearspring)
6 kokonaista maustepippuria (rouhitaan)
Öliiviöljyä
Laita parsakaalin palat höyryyntymään. Veitsellä leikaten Fenkoli ja Kaali Wokkaa rapsakoiksi. Mausteet: oliiviöljyä ja ruususuolaa + yrttisekoitus . Nosta lämpimään tarjoilukulhoon
ja peitä. Pilko selleri, sipulit ja tomaatit ja hauduta
kookosmaidossa. Mausteet: Curry, Tamari kastike, rouhittua
maustepippuria ruususuolaa maun mukaan. Tamari on jo suolaista joten
varo liiallista suolausta.
Aseta lautaselle höyrytetty parsakaalia ja wokattu fenkolikaali. Lisää selleri, sipuli,
tomaatti, kookoskastike lopuksi ja tarjoile
ALKURUOKA
Viikuna chutney
6 – 7 suurta kuivattua viikunaa
2 dl omenamehua (valio)
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl garten kreuter (puutarhayrtit) yrttiseos
2 tl sinappia (IKEA)
0,5 dl mustaherukkamehu (omaa kylmäpuristettua)
Liota viikunoita omenamehussa muutama tunti, kiehauta n. 5 – 10 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita muut aineet tahnan joukkoon. Tarjoa lämpimänä possurullien kanssa.
Possurullat
1 kg possun ulkofilettä
150 g tilsiter vuohen juustoa
……kermaa
2 tl Dipgewürtz (kevätsipuli, persilja, tilli, sipuli) = kuivattuja
Tee juustosta kemasta ja dippimausteesta levitettävä tahna tehosekoittimella. Lisää kermaa vain sen verran, että juusto notkistuu. Leikkaa filee n. 10 palaan ja nuiji palat litteiksi. Levitä tahna fileepihveille ja kääri ne rulliksi ja paista.
PÄÄRUOKA
Lapinlehmän Ulkofilee
1.5kg ulkofilettä
2 rkl Lebensbaum grillgewürtz
Ota ulkofilee hyvissä ajoin huoneen lämpöön ennen paistamista (1-2h). Laita uuni lämpenemään 120 asteeseen. Ennen paistamista poista lihasta kalvot ja hiero grillimauste lihan pintaan. Kuumenna paistinpannu hyvin kuumaksi ja paista fileen pinta kiinni kookosöljyssä joka puolelta.
Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja laita uuniin. Liha on sisältä punertavaa kun mittari näyttää n. 63-65 astetta. Ota liha pois uunista ja kääri se folioon varttitunniksi. Lihan lämpötila nousee tänä aikana vielä n. 5 astetta, joten jos haluaa punertavan paistin, kannattaa lopettaa paistaminen ajoissa.
Leikkaa liha siivuiksi ja tarjoile kastikkeen kanssa.
Kastike
Ensin tehdään vihanneskeitto jossa on Lidl.in pakastevihannes sekoitus, 2 purkkia kuorittuja tomaatteja, 3 purjosipulia, 1 bataatti, 2 porkkanaa, yrttisuolaa 2 tl, soijakastiketta (pirkka) 2 rkl, Eldorado sipulikeittopussi.
Keitosta siivilöidään 4dl kastikkeen pohjaksi.
1 tl Ikea sinappia
2 dl punaviiniä ( Trapiche cabernet sauvignon syrah )
1 dl Lidl.in ketsuppia
4 laakerinlehteä
5 taatelia
10 kokonaista mustaapippuria
2 tl kuivattua Timjamia
2 tl kuivattua Salviaa
Kiehuta matalalla lämmöllä kasaan noin ½ h
Lopuksi poista laakerinlehdet ja siivilöi kastike survomalla taatelit toiseen kattilaan. Lisää ½ purkkia kookosmaitoa ja lisää ½ tl rouhittua mustaapippuria ja suurusta perunajauholla (½ rkl tilkkaan vettä) .
Paistin kera tarjoile paahdettuja Fenkolia ja Bataatteja sekä höyrytettyjä kukkakaalia ja parsakaalia.
Kaikki Lidl tuotteet ovat myöskin tietysti luomua joka on merkitty heidän omalla luomubrändimerkillään BIOTREND.
